Biografia
Artist Statement
Sanna Svartström on suomalainen kuvataiteilija (S.1993 Pyhäjärvi) joka käyttää päämedianaan maalausta. Hän valmistui 2024 Kankaanpään taidekoulusta (SAMK) ja on aiemmin opiskellut taidetta Paasikivi-opistossa ja Turun seudun kuvataidekoulu KONSTa:ssa. Svartströmin töitä on ollut nähtävissä useissa ryhmänäyttelyissä ja hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli lokakuussa 2024 Kaarina-talossa. Svartström on aktiivisesti jatkanut maalaamista ja näyttelyiden järjestämistä vuosien 2025 ja 2026 aikana.
Maalauksiaan Svartström tekee intuitiivisesti, esittävää ja abstraktia yhdistellen vesiliukoisilla öljyväreillä. Piirtäminen hiilellä ja öljypastelleilla on keskeinen osa hänen maalausprosessia. Aiheina hänen töissään toistuu usein ihmiskehon osat sekä hahmot, luonto ja mielikuvitukselliset maailmat.
Olen maalaamisen kautta maailmaa ihasteleva ja ihmettelevä taitelija. Käytän nykyään töissäni eniten vesiliukoisia öljyvärejä, mutta olen piirtänyt eri tekniikoilla pienestä lähtien. Minua kiinnostaa abstraktin ja ekspressiivisen maalaamisen yhdistäminen esittävään ja usein teoksissani on tunnistettavissa hahmoja, kasveja ja eläimiä sekä mielikuvitukseni tuotoksia.
Pyrin neutraaliin ajatteluun maailmasta ja haluan tutkia ja mietiskellä erilaisia teorioita enkä tavoittele yhtä totuutta. Toivon, että jokainen työni antaa vapauden muodostaa eri mielipiteitä miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. Viimeaikaisissa teoksissani olen keskittynyt tutkimaan luovuuden rajoja ja rajattomuutta.
